Lämpimästi tervetuloa sivuilleni!

Hei, olen Nina Kivi – koulutukseltani psykoterapeutti ja eläintenkouluttaja (AT). Työssäni yhdistyy ymmärrys sekä ihmismielen että eläinten käyttäytymisestä, ja intohimoni on tukea ihmisen ja koiran välistä yhteyttä – sen ainutlaatuisuutta, herkkyyttä ja voimaa.

Miten voin auttaa?

Toimintani on suunnattu sinulle, joka olet kokenut jännitystä, epävarmuutta, häpeää tai nolostumista koiran kanssa erilaisissa tilanteissa – arjessa, koulutuksissa, harrastuksissa tai koe-ja kisatilanteissa. Ehkä jokin tilanne on jäänyt painamaan mieltä: tunne siitä, että epäonnistuit, et ollut tarpeeksi hyvä, tai että muut huomasivat, kun kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Nämä kokemukset voivat jättää jälkiä – ja joskus estää meitä tarttumasta asioihin, joista oikeasti haaveilemme.

Kisajännitys tai häpeä koiran käyttäytymisessä ovat yleisimpiä  haasteita, joita asiakkaideni kanssa käsittelemme. Nämä haasteet voivat näkyä sinussa monin tavoin: unettomuutena, jännittämisenä jo ennen tulevaa tapahtumaa, fyysisinä tuntemuksina tai niin, että yhteytesi koiraan katoaa tilanteessa, jossa sinä sitä eniten kaipaisit. Silloin on tärkeää pysähtyä lempeästi tutkimaan, mistä kaikki kumpuaa – ja mitä voisi olla toisin.

Olen täällä auttamassa sinua näissä kysymyksissä – tukemassa, kuulemassa ja kulkemassa rinnalla. Yhdessä voimme löytää uusia näkökulmia, vahvuuksia ja keinoja, joiden avulla voit kohdata tilanteet luottavaisemmin – omana itsenäsi – ja rakentaa rennompaa, mielekkäämpää arkea ja harrastamista koirasi kanssa.

Tervetuloa matkalle kohti avointa
ja riemukasta yhteiseloa!

Scroll to Top